Teppolan ja Matopellon alueen asemakaavamuutos

Teppolan alueen asemakaavamuutosta koskeva suunnittelutyö on käynnistynyt. Asemakaavamuutos koskee korttelin 192 tonttia numero 1 (Einontie 12) sekä siihen rajautuvaa venevalkama-aluetta, lähivirkistysaluetta sekä yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien rakennusten ja laitosten aluetta Multian keskustan tuntumassa.


Hyväksyminen

Multian kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 4.4.2022 §:ssä 8 Teppolan ja Matopellon alueen asemakaavamuutoksen MRL 52 §:n mukaisesti. Asemakaavan hyväksymispäätös (pöytäkirjanote) on saatavissa Multian kunnanvirastosta.

Muutosta hyväksymispäätökseen voi hakea valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä.


Ehdotusvaihe

Asemakaavamuutoksesta on laadittu ehdotusvaiheen aineisto, joka on nähtävillä 7.12.2021-10.1.2022 välisenä aikana näillä nettisivuilla. Aineistoon voi tutustua myös Multian kunnantalolla aukioloaikoina.

Kaavakartta

Kaavaselostus

Mahdolliset muistutukset kaavaehdotuksesta tulee toimittaa nähtävilläoloaikana kirjallisesti kunnanhallitukselle osoitettuna osoitteeseen Multian kunta, Multianraitti 3, 42600 Multia tai sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., viimeistään 10.1.2022.

Lisätietoja: aluearkkitehti Päivi Muhonen, p. 044 4598 434, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. (lomalla 3.1.-7.1.2022)


Valmisteluvaihe

Asemakaavamuutoksesta on laadittu luonnos, joka on nähtävillä 18.6.-13.8.2021 välisenä aikana näillä nettisivuilla. Aineistoon voi tutustua myös Multian kunnanvirastolla aukioloaikana (kesäsulku 5.7.-1.8.2021).

Kaavakartta

Kaavaselostus

Mahdolliset mielipiteet kaavaluonnoksesta tulee toimittaa nähtävilläoloaikana kirjallisesti kunnanhallitukselle osoitettuna osoitteeseen Multian kunta, Multianraitti 3, 42600 Multia tai sähköpostitse osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., viimeistään 13.8.2021.

Lisätietoja:
aluearkkitehti Päivi Muhonen, p. 044 4598 434, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. (lomalla 5.7.-1.8.2021)


Vireilletulo

Asemakaavamuutoksesta on laadittu osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jossa on kuvattu asemakaavoituksen lähtökohdat, osallistumis- ja arviointimenettelyt sekä suunniteltu aikataulu.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma asetetaan nähtäville 20.5.-3.6.2021 väliseksi ajaksi Multian kunnanvirastolle osoitteeseen Multianraitti 3. Asiakirjaan voi tutustua myös alla olevan linkin kautta:

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma

Lisätietoja asiasta antaa aluearkkitehtipalveluista Päivi Muhonen, p. 044 4598 434, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.