cropped-L36Kukonjoki-Niskakoski-1024x373.jpg

Ajankohtaista

Kesätervehdys mökkiläisille - kesämultialaisille

Kissalahti 10.6.2107Multian kunta sai Kukontien ja Uuraisten tien risteyksiin risteysvalot neljään suuntaan viime vuoden lopussa, vuoden 2016 tilinpäätöksessä kuntatalous saatiin tasapainoon ja kunta osallistui maaliskuussa omalla osastollaan Rakentaminen-messuille Jyväskylän Paviljongissa. Vähälumisesta talvesta huolimatta 29. potkukelkkailun MM-kisat pidettiin loistavissa olosuhteissa kunnan urheilukentällä.

Ilmojen puolesta jäinen kevät on takana ja peräti ihmeellistä ja poikkeuksellista on, että kielo, pihlaja, lupiini ja juhannuskukka kukkivat yhtä aikaa. Kesäkirje lähetetään vasta nyt, koska väestötietojärjestelmästä tilatut osoitetarrat saatiin vasta kesäkuun lopussa.

Myös suomalaisessa politiikassa koettiin poikkeuksellinen tapahtumasarja, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajosi ja hallituksessa jatkavat Keskusta, Kokoomus ja uusi Vaihtoehto-ryhmä. Kuntakentän kannalta sote- ja maakuntauudistus on koko ajan ollut yhtä ”jännitysnäytelmää”. Kesäkuun lopussa tiedetään, päätyykö uudistus uudelle lausuntokierrokselle, jos eduskunnan perustuslakivaliokunnan mahdollinen kriittinen lausunto tuo merkittäviä muutoksia lakipakettiin. Kunnilta on siirtymässä koko sosiaali- ja terveydenhuolto ja keskimäärin puolet taloudesta 18 maakunnan vastuulle vuoden 2019 alusta.

Tämä vuosi on Suomen Itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuosi ja teemana on ”Yhdessä”. Kunta järjesti Juhlavuoteen liittyen kolmipäiväisen Viipurin-matkan ja erityiskohteena oli Talin-Ihantalan maamme itsenäisyyden turvanneiden ratkaisutaistelujen paikat kesällä 1944. Kesäkuun alussa kunta tarjosi keittoruokailun paikkakuntalaisille, kesämökkiläisille ja lomalaisille, jonka jälkeen pidettiin Itsenäisyyden satavuotisjuhlan yhteislaulutilaisuus kunnan rannassa.

Sinervän leirintäalueen palveluvarustusta on parannettu, mm. ruokailukatos katettiin ja siellä on kaikille ruokailumahdollisuus. Kahvila Savanni, Multian Kunnantupa, Multi-Motelli ja Kahvila Korsu tarjoavat monipuolisia palvelujaan.

Kunnanvirasto pidetään suljettuna 3. – 28.7.2017 välisen ajan, mutta tekninen johtaja on töissä 7.7.2017 asti, 040-3016220, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.. Paloviranomaisen päivystys (opastus, neuvonta ja valvonta) on paloasemalla kaikkien käytössä perjantaisin klo 9.00 – 14.00, p.0400-188176. Multian luontokohde- ja matkailukarttoja on saatavissa Kunnantuvalta koko kesän ajan. Hallinmäen asemakaava on hyväksytty ja alueen rantatontit tulevat myyntiin.

Kirkonkylää Kissaniemestä päin 2015Multian keskustan yleisilme on muuttunut ja avartunut kunnan ja seurakunnan yhteisen Leader-Vesuri- ”Kylämaisemat kuntoon”-hankkeen ansiosta. Puita on kaadettu mm. hautausmaalta, kirkkopihalta, pappilan alueelta .leirintäalueelta ja Härkölammen ympäristöstä. Multian kunta viettää 150-vuotisjuhliaan 21.1.2018 kunnan koulukeskuksessa. Härkölammen ja koulun ympäristöön Sinervän rannalle tehdään Multian kunnan 150-vuotisjuhlavuoden puistikko, johon raivataan noin 1 km:n lähiliikuntapolku koululaisten ja kaikkien kuntalaisten käyttöön. Tämän Erkin ja Sepon kierroksen avajaiset ja vihkiäiset pidetään 19.8.2017 klo 11.00 ja kävellen, hölkäten ja juosten reitti kierretään vähintään 150 kertaa ja jokaiselle kierroksen kulkeneelle tarjotaan juomat ja makkarat. Eniten kierroksia kävellyt tai juossut palkitaan.

Vuoden Satoa tarjoillaan meille kaikille Multiaista Satoa kulttuuritapahtumassa 19. – 23.7.2017. Nyt jos koskaan kannattaa osallistua monipuolisiin tilaisuuksiin. Taidenäyttelyt ovat avoinna 30.7. saakka.

Erityisesti toivon, että osallistutte joukolla 21.7. illalla Härkölampi –Lammen sointi, 100-vuotta Suomea ja 20 vuotta Satoa tapahtumaan, la 22.7. Monologinäytelmään Sotalapsi työväentalolla ja su 23.7. Evakoiden muistomerkin paljastukseen klo 11.00, Saikantie 12, (reilut 10 km kirkolta), Monologinäytelmään Kauppataxi klo 15.00 seurakuntakodilla ja kirkossa pidettävään yökonserttiin klo 21.00.

Multian Soutujoelle saapui etupäässä Laatokan Karjalan Lumivaaran pitäjästä siirtolaisia eli evakoita ja muistomerkki paljastetaan kotipaikkansa tänne raivanneiden Karjalaisten muiston ja työn kunnioittamiseksi. Karjalaisten 3-päiväiset kesäjuhlat pidettiin juuri Jyväskylässä ja sain havaita, että mukana oli paljon myös entisiä lumivaaralaisia kertomassa evakko-matkoistaan kesällä 1944. Itse kävin kevätvaelluksellani mm. Adolf Ehrnroothin haavoittumispaikalla lähellä Suomen rajaa Venäjän puolella Selänteenmäessä ja toin samalla Lumivaaran kirkosta tiiliskiven, joka muurataan muistokiveen sopivaan paikkaan Multialla.

Perinteinen Kirkkotievaellus järjestetään Nikaraisten kirkkotiellä 26.8.2017 ja matkavaihtoehdot ovat 8 – 38 km. Kyyti Nikaran talolle lähtee klo 7.00 Multian srk-talolta.

KarinniemiTulkaa mukaan kunnan eri tapahtumiin ja tilaisuuksiin. Kunnanviraston väki toivottaa kaikille kesäasukkaille hyvää keskikesää 2017.

Ottakaa yhteyttä – olemme koko henkilöstö palveluksessanne !

Tavataan Tapahtumissa!


Erkki Pyökkimies
kunnanjohtaja
Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.
040-3016201

Kunnanviraston kesäsulku

Kunnanhallituksen päätöksen 29.3.2017 72§ mukaisesti

KUNNANVIRASTO ON SULJETTU 3.-28.7.2017.

Sulkuaikana sosiaalitoimen osalta kiireellisissä tapauksissa päivystää Mobile, puh. 014 2667 150.
Vesihuoltolaitoksen ja kiinteistöjen tekninen päivystys puh. 040 3016 224.

Kunnan virallinen ilmoitustaulu on sulkuajan nähtävillä kunnanviraston asuntosiiven (B-rapun) käytävällä.

Muutos kuntosalin remonttiaikataulussa

Aiemmasta tiedotteesta poiketen kuntosali on nyt käytössä.

Lattiaremontti aloitetaan vasta pääsiäisen jälkeen ja sen päättymisestä ilmoitetaan erikseen.

Keurusselän Seutu 2017

Keurusselän Seutu 2017 -esite on nyt nähtävissä digilehtenä. Lehteä pääset lukemaan tästä linkistä.

Koulutustuki oppisopimustyönantajalle

Kuntamme myöntää koulutustukea 168 euroa/kk työnantajille, jotka ottavat oppisopimuskoulutettavan työpaikalleen.

Tukea saavan yrityksen on oltava multialainen ja oppisopimukseen otettavan henkilön tulee olla työtön ja multialainen.

Tukea saavan yrityksen on tehtävä oppisopimuskoulutusohjelma, jonka ao. koulutustarkastaja/oppisopimustoimisto tai -keskus on hyväksynyt.

Tukea saavan yrityksen on laskutettava kuntaa oppisopimustuesta neljännesvuosittain jälkikäteen.

Multian kunnan esittelyvideo

Tervetuloa Multialle! -esittelyvideo on nyt nähtävillä myös Internetissä!

Linkki videoon

Perusturvajohtajan virka tulossa haettavaksi

Multian sosiaalitoimessa tulee haettavaksi perusturvajohtajan virka alustavan tiedon mukaan elokuussa. Virkaan tullaan myöhemmin liittämään mahdollisesti myös sivistystoimenjohtajan tehtävät.

Julkaisemme tästä vielä virallisen viranhakuilmoituksen myöhemmin.

Matonpesupaikka avattu

Varma kesän merkkimme eli Ahjomäen matonpesupaikka on nyt taas käytettävissä.

Paloviranomaisen päivystys Multialla vuonna 2017

Keski-Suomen pelastuslaitoksen ja Multian kunnan välisessä neuvottelussa on helmikuussa sovittu, että paloviranomainen päivystää Multian Paloasemalla 7.4.2017 lähtien vuoden 2017 loppuun perjantaisin klo 9.00-14.00 osoitteessa Siltalammintie 5.

Paloviranomainen tulee pääosin Keuruun paloasemalta ja välillä Petäjävedeltä. Paloviranomaisen palvelut, opastus, neuvonta ja valvonta ja konsultaatiot ovat tarkoitettu kaikille kuntalaisille, kunnan viranomaisille ja kunnan kesäasukkaille. Lisätietoja antaa aluepalomestari Mika Huuskola, Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen., puh 0400-688 812.

Pelastusviranomaisen tavoittaa 24/7 puhelimella Keuruun toiminta-alueella (Keuruu-Multia-Petäjävesi) puhelinnumerosta 0400-188176. Tarvittaessa palotoimen alaan kuuluvista asioista voi olla yhteydessä kunnan tekniseen johtajaan, joka sitten hoitaa asiaa (katselmus tms.) eteenpäin tai konsultoi asiaa paloviranomaisen kanssa.

Multian tonttiesite 2017 julkaistu

Multian tonttiesite 2017 on julkaistu. Sen voi ladata tästä linkistä.

Linja-autoliikenne Multialla

POHJOLAN MATKAT (Multian Matkahuolto)

OULU - JYVÄSKYLÄ

Oulu 4.15 - Seinäjoki 10.15 - Tuuri 11.30 - Ähtäri 11.55 - Multia 12.30 - Keuruu 12.55 - Jyväskylä 13.55

JYVÄSKYLÄ - OULU

Jyväskylä 6.40 - Keuruu 7.40 - Multia 8.00 - Ähtäri 8.40 - Tuuri 9.00 - Seinäjoki 10.00 - Oulu 16.45

TÖYSÄN LINJA (Multian matkahuolto)

SEINÄJOKI - JYVÄSKYLÄ

Seinäjoki 15.00 - Tuuri 16.20 - Ähtäri 16.40 - Multia 17.20 - Keuruu 17.45 - Petäjävesi 18.15 - Jyväskylä 18.50

KEURUU - SEINÄJOKI

Keuruu 9.00 - Multia 9.20 - Ähtäri 10.00 - Tuuri 10.25 - Seinäjoki 11.45

ONNIBUS (VT18)

SEINÄJOKI - MULTIA - JYVÄSKYLÄ

F18 (M-S): Seinäjoki 16.15 - Multia 18.00 - Jyväskylä 18.55
F18 (M,L): Seinäjoki 7.45 - Multia 9.30 - Jyväskylä 10.25

JYVÄSKYLÄ - MULTIA - SEINÄJOKI

F18 (M-S): Jyväskylä 10.35 - Multia 11.25 - Seinäjoki 13.15
F18 (P,S): Jyväskylä 19.35 - Multia 20.25 - Seinäjoki 22.15

OnniBus-matkustajille on tarjolla myös liityntäpysäköinti Uuraistentien varressa, vajaan 200m etäisyydellä pysäkeistä (ks. Google Earth -linkki)

Työttömien terveydenhuolto ja suun terveydenhuolto

Palvelut on tarkoitettu multialaisille työttömille tai määräaikaistyöllistetyille henkilöille.

TYÖTTÖMIEN TERVEYDENHUOLTO

Työttömien terveystarkastukset toteutuvat Multian terveysasemalla, ajanvaraus puh. 014 269 0160.

TYÖTTÖMIEN SUUN TERVEYDENHUOLTO

Voit varata ajan suuhygienistille ma-pe klo 8-16 ajanvarausnumerosta 014 269 0355.
Suuhygienistin vastaanotto on maksuton.

Löytöeläimet

Kunnan on eläinsuojelulain mukaan huolehdittava alueellaan irrallaan tavattujen ja talteen otettujen koirien ja kissojen ja muiden vastaavien pienikokoisten seura- ja harrastuseläinten tilapäisen hoidon järjestämisestä.
Multian kunta on tehnyt sopimuksen Kokkomäen tallin omistajan Anita Viitasen kanssa LÖYTÖELÄINTEN hoitopalvelun järjestämisestä 1.12.2010 alkaen.

Kokkomäen talli sijaitsee Keuruun Asunnalla osoitteessa Kokkotie 98. Eläintä säilytetään hoitopaikassa vähintään 15 vuorokautta ellei omistaja ole noutanut eläintä aiemmin. Mikäli eläintä ei noudeta säädetyssä ajassa, niin eläin siirtyy hoitopaikan omistukseen. Noutaessaan eläimen pois hoitopaikasta on omistaja/haltija velvollinen maksamaan eläimen hoidosta aiheutuneet kustannukset hoitopaikkaan.

Yhteystiedot:

Anita Viitanen
Kokkotie 98
42520 ASUNTA

Puh. 040 5418 485

Multian kunta
Multianraitti 3
42600 Multia

Puh. 040-3016200
kirjaamo@multia.fi
etunimi.sukunimi@multia.fi