Nuorisoseurantalo Sahralinna
Tilaa asua ja elää, yhteisöllisiä harrastuksia
Sahrajärvi on leppoisa kylä Multian itäosassa. Meillä yhdistyvät puhdas, monimuotoinen luonto sekä vireä ja avulias kyläyhteisö. Sahrajärven kylä mainitaan Multian historiassa jo 1500-luvulta alkaen. Tuolloin perustettiin ensimmäiset kantatilat ja asiointiväyläksi Nikaraisten kirkkotie.
Sahralinna on kylän keskus ja siellä meillä on kesäisin kahvila ja kirpputori. Sahralinnan näyttämö on tuottanut teatteriesityksiä jo yli 20 vuoden ajan. Seurantalo itsessään on kulttuurinähtävyys ja sen ympäristöön on perustettu tutustumisen arvoinen arboretum.
Vakituisia asukkaita Sahrajärvellä on noin 50, lisäksi kesäasukkaita. Uudet asukkaat ovat tervetulleita ja otetaan sydämellisesti vastaan. Maa- ja metsätalous on pääelinkeino, mutta meillä on monipuolista yrittäjyyttä ja työssä käydään myös lähikunnissa. Valokuitu mahdollistaa etätyön tekemisen.
Kylän maastot soveltuvat monipuoliseen virkistykseen kuten marjastukseen, sienestykseen, patikointiin, maastopyöräilyyn, kaikenlaiseen eräilyyn ja talvella hiihtämiseen. Kalastukseen otollisia järviä ovat Lauttajärvi, Niemijärvi, Kangasjärvi ja Sahrajärvi sekä lukuisat lammet.
Luonto-ja retkikohteista tärkeimpiä ovat Kiiskilänmäen näkötorni (eteläisen Suomen korkein kohta 268,55 metriä merenpinnasta), Karhunahas rotkokanjoni laavuineen, Metsokivi historiallinen pyhä rajakivi sekä Joensuonkankaan aarnialue. Luonnontilainen Pengerjoki on mielenkiintoinen melontajoki. Lampuodinsuo on soidensuojeluohjelmassa suojeltu keidassuo.
Meillä tapahtumia ja harrastuksia järjestetään pääasiassa yhdistysten voimin. Aktiivisesti toimivia yhdistyksiä/yhteisöjä ovat
- Sahrajärven kylä- ja nuorisoseura ry
- Sahrajärven metsästysseura ry
- Sahrajärven hirviseurue
- Ilpo Niemisen hirviseurue
- Sahrajärven Vapaaehtoinen pelastuspalvelu (Vapepa)
Jos haluat lisää tietoa Sahrajärvestä, niin soita Jaana Auer 0400 990129.
Tule mieluusti käymään Sahrajärvellä!